PEOPLE ON SUNDAY
ORIGINAL TITLE: IHMISIÄ SUNNUNTAINA
73min | 35mm from reel to reel | 2025, 1,85:1
An analog film installation. Also available on file.
at the moment installed in Serlachius, Mänttä, Finland: Read more
People on Sunday is filmed using the technology of hand-crancked cinematograph camera invented by the Lumière brothers’. The instability and volatility of the image produced by the filming technique characterizes Viita´s film which title refers to the German classic Menschen am Sonntag (1930) – a well-known example of how history and the passage of time affect the interpretation of film. The inexorable passage of time and the beautiful fragility of life are central themes in both films. Does man learn anything from history, or are we doomed to make the same mistakes over and over again? People on Sunday presents ten cinematic portraits. The passage of time is at the heart of the film where human time and natural time are juxtaposed. Natural processes can be quite slow, and human life is a mere blink of an eye in this perspective.
LONGER SYNOPSIS
Milja Viita’s film People on Sunday is the director’s second feature film, made entirely in analog. Viita’s films differ from the norm in both their narrative and content. People on Sunday completely abandons plot-based narrative and focuses on exploring cinematic time and the experience of intimate presence produced by a classic portrait. Viita’s film juxtaposes the momentary presence of the people she portrays with dramatic episodes depicting nature, which can be seen as depicting broader temporal dimensions, even planetary time. Natural processes can be very slow, almost invisible to a person’s short life. The film was shot using the hand-cranked motion picture camera technology developed by the Lumière brothers in the 19th century. The image’s wobble and the poetic flicker of light produced by the challenging filming technique characterize the film’s visual expression.
The title of People on Sunday refers to the German classic Menchen am Sonntag (1930), which is a well-known example of the influence of historical events on the later interpretation of a film. Menchen am Sonntag depicted the carefree leisure activities of young adults, but it is now seen primarily as the “last summer” before the rise of Nazism and the devastation of World War II. The inexorable passage of time and the beautiful fragility of life are the central themes of both films.
Milja Viita’s dialogue-free, image-driven film presents ten intimate, perhaps even moving portraits. The length of the portraits is derived directly from the length of one 35mm film roll (4min).
In her films, Viita considers the eternal, unanswered, fundamental questions raised by the awareness of the immediacy of human life. Photography and especially film are a kind of time machine with which humanity tries to overcome the power of time. What is experienced immediately is always already the past, but with the help of film it is possible to bring it back into view. As was the case with the makers of Menchen am Sonntag, it can be a surprise to see what that recording will look like in a moment and what it tells us. Recordings can pose difficult questions: isn’t history the past, do we inevitably repeat our inconsolable mistakes, even though we were given this beautiful world and only a small moment in it?
–
Ihmisiä sunnuntaina on kuvattu mykkäelokuvista ja Lumièren varhaisista filmeistä tutulla käsin veivattavalla kameralla. Vanhan tekniikan tuottaman kuvan huojunta ja valon häilyväisyys leimaavat myös Viidan elokuvaa. Ihmisiä sunnuntaina viittaa nimellään saksalaisklassikko Menchen am Sonntag -elokuvaan (1930), joka on tunnettu esimerkki historian tapahtumien vaikutuksesta elokuvan myöhempään tulkintaan. Ajan vääjäämätön kulku ja elämän kaunis hauraus ovat molempien elokuvien keskeistä sisältöä.
PIDEMPI SYNOPSIS
Milja Viidan elokuva Ihmisiä sunnuntaina on ohjaajansa toinen, kokonaan analogisesti toteutettu pitkä elokuva. Viidan elokuvat poikkeavat totutusta niin kerrontansa kuin sisältönsä osalta. Ihmisiä sunnuntaina hylkää kokonaan juonellisen kerronnan ja keskittyy tutkimaan elokuvallista aikaa ja klassisen muotokuvan tuottaman intiimin läsnäolon kokemusta. Viidan elokuva asettaa kuvaamiensa henkilöiden hetkellisen läsnäolon rinnalle luontoa kuvaavia dramaattisia jaksoja, joiden voi nähdä kuvaavan laajempia ajallisia ulottuvuuksia, jopa planetaarista aikaa. Luonnon prosessit voivat olla hyvin hitaita, ihmisen lyhyelle elämälle lähes näkymättömiä. Elokuvaa on kuvattu Lumièren veljesten 1800-luvulla kehittämällä käsin veivattavan elokuvakameran tekniikalla. Haastavan kuvaustekniikan tuottama kuvan huojunta ja valon runollinen häilyväisyys leimaavat elokuvan visuaalista ilmaisua.
Ihmisiä sunnuntaina viittaa nimellään saksalaisklassikko Menchen am Sonntag -elokuvaan (1930), joka on tunnettu esimerkki historian tapahtumien vaikutuksesta elokuvan myöhempään tulkintaan. Menchen am Sonntag kuvasi nuorten aikuisten huoletonta vapaa-ajanviettoa, mutta se nähdään nykyisin ennen kaikkea natsismin nousua ja toisen maailmansodan tuhoja edeltävänä ”viimeisenä kesänä”. Ajan vääjäämätön kulku ja elämän kaunis hauraus ovat molempien elokuvien keskeistä sisältöä.
Milja Viidan dialogiton, kuvavetoinen elokuva esittelee kymmenen intiimiä, ehkä liikuttavaakin henkilökuvaa. Muotokuvien pituus juontuu suoraan yhden 35mm filmirullan pituudesta (4min).
Viita pohtii elokuvissaan ihmisen elämän hetkellisyyttä sen tiedostamisen herättämiä ikuisia, vastausta vaille jääviä, peruskysymyksiä. Valokuva ja erityisesti elokuva ovat eräänlaisia aikakoneita, joiden avulla ihmiskunta yrittää voittaa ajan vallan. Koettu heti on aina jo menneisyyttä, mutta elokuvan avulla se on mahdollista palauttaa näkyville. Kuten Menchen am Sonntag -elokuvan tekijöille, voi kuitenkin tulla yllätyksenä miltä tuo tallenne hetken päästä näyttää ja mitä se meille kertoo. Tallenne voi asettaa meidät hankalien kysymysten ääreen: eikö historia olekaan menneisyyttä, toteutammeko lohduttomat virheet vääjäämättä aina uudestaan, vaikka meille annettiin tämä kaunis maailma ja vain pieni hetkemme siinä?
MUSIC:
A FILM BY MILJA VIITA
Drum Improvisations: RŪDOLFS DANKFELDS
J.S. BACH, Prelude in E minor, BWV 938 played by ANDŽEJS RANCĒVIČS with church organ and ANNI-MALVIINA TORVASTI with accordion.
Improvisations with analog synths, guitar, mouth organ, percussion: MILJA VIITA
Funding:
Suomen elokuvasäätiö/Pekka Uotila
AVEK/Oskar Forstén
Gösta Serlachiuksen taidesäätiö
Taiteen edistämiskeskus
